Akryylimaalaus ja valokuva sulautuvat yhteen Kuvattu kahdesti -näyttelyssä Kyläpirtillä

31.8.2026

Valokuvaaja Hannu Rinne on laittanut kaksi taidemuotoa, valokuvan ja akryylimaalauksen vuoropuheluun keskenään käyttämällä kameransa kaksoisvalotustoimintoa. Syntyneissä valokuvissa luonnon yksityiskohdat, värit ja maalauksellinen ilmaisu muodostavat ikään kuin uusia visuaalisia maailmoja.

 

Kylätoiminnan moniosaaja Hannu Rinne on ripustanut valokuvansa tuttuun näyttely-ympäristöön. Onhan hän yksi kirkonkylän kylätalon, Kyläpirtin perustajista ja kylätoiminnan kehittäjistä. Hän on toiminut myös Päijät-Hämeen kyläjaoston puheenjohtajana sekä Päijänne-Leaderin hallituksessa muutamia vuosia sitten.  

Eläköidyttyään Rinne on palannut rakkaan harrastuksena luontokuvauksen pariin opiskelemalla alaa.  Hän on juuri valmistunut Otavan Opiston Luontokuvauksen ammatilliset perusteet –koulutuksesta ja tavoitteena on jatkaa syksyllä alkavaan Luontokuvauksen Master Class -jatkokoulutukseen samassa oppilaitoksessa. Kuvattu kahdesti -näyttely on koulutuksen lopputyö.

  • Ajatus tähän näyttelyyn syntyi kotona eräänä arkisena hetkenä. Istuin nojatuolissa ja katselin piirongin päällä olevia kukkia sekä niiden takana olevaa taulua. Huomasin, kuinka kauniisti niiden värit kohtasivat ja täydensivät toisiaan, Rinne kuvaa näyttelyn syntyideaa. 

Kameran käytön Rinne hallitsi, mutta halusi tehdä kuviinsa myös maalaukset itse, jotta muun muassa tekijänoikeudet säilyivät omissa käsissä.  Niinpä hän aloitti Vedic-Art -maalauskurssit noin vuosi sitten. 

Kahdesti kuvatun taulun prosessissa keskeistä on maalauksen tekeminen, sen kuvaaminen sekä samaan ruutuun valotettavan luontokohteen valinta. Kuvat yhdistyvät kamerassa eikä yhdistämiseen käytetä kuvanmuokkausohjelmia. 

  • Kuvauskohteet, jotka sytyttävät minua, löytyvät usein sattumalta tai luontoretkien havainnoista. Joskus sama kohde vaatii useita käyntejä, kun taas toisinaan onnistuminen tulee nopeasti.  Kameran muistikortilla minulla on myös valmiina tauluja, joita kokeilen erilaisiin luontokohteisiin, sillä luonto itsessään tarjoaa loputtomasti taiteellisia aiheita pienistä yksityiskohdista maisemiin ja eläimiin, Rinne kertoo. 

Hannu Rinteen Kuvattu kahdesti -näyttely on esillä Kirkonkylän kylätalo Kyläpirtillä syyskuun ajan.