Kyläyhdistys sai arvokkaan asiakirja-, leike- ja kuvakokoelman huostaansa

4.11.2026

Edesmenneen kylätoiminnan käynnistäjän ja Kylätalo Oy:n perustajan Kalevi Porvarin puoliso Anne Ikonen ja poika Olli Porvari luovuttivat Heinolan kirkonkylän kyläyhdistyksen huostaan muistoja kylätoiminnan syntyajoista ja voimakkaan kehityksen vaiheista. 

- Kaleville Heinolan kirkonkylä oli kaikki kaikessa ja aikanaan vuonna 1997 tehty kuntaliitos Heinolan maalaiskunnan ja kaupungin kesken iso kauhistus. Minutkin hän aikanaan usutti kuntapolitiikkaan mukaan pitämään kirkonkylän puolia ja teinkin sitä aina kaupunginhallituksessa saakka, Anne Ikonen muisteli asiakirja- ja kuvakokoelman luovutushetkessä. 

Kalevi Porvarin lapset ovat tehneet mittavan työrupeaman purkaessaan ja tyhjentäessään Tekeväntiellä sijainnutta edesmenneen isänsä työmaatoimistoa.  

Olli Porvarin mieleen on tullut jäämistöä peratessa ajat, jolloin hän 6-7 vanhana osallistui isän kanssa kylän rientoihin. Koulun pihassa pidettiin kylätoimikunnan ja myöhemmin kyläyhdistyksen järjestämiä tapahtumia. Myös kalakilpailut ovat jääneet Ollin mieleen.  

Olli Porvari (vas). Istumassa Anne Ikonen ja Outi Rautkoski (kyläyhd:n varapj.) sekä seisomassa kyläyhdistyksen pj Sirpa Roviomaa.