Uutta kyläkoulua on alettu kalustaa kirkonkylällä
15.1.2026
Kirkkis- talo eli kirkonkylän uusi upea puukoulu on luovutettu rakentajalta Rakennusliike U. Lipsaselta tilaajalle, Heinolan kaupungille. Talon sisustaminen uusilla kalusteilla alkaa saman tien. Oppilaat huoltajineen pääsevät tutustumaan uuteen kouluun ennen helmikuista talvilomaa, minkä jälkeen opetus talossa alkaa.
Rehtori Jarkko Granqvist on iloinen ja ylpeä uudesta opinahjosta.
- Kävimme vastikään yhdessä opetushenkilöstön kanssa ihastelemassa uutta rakennusta ja uusia tiloja. Kaikki olivat aivan silmät ihastuksesta pyöreinä, kuvailee Granqvist.
Kouluväki on suunnitellut yhdessä sisustusarkkitehdin kanssa koulun kalustamisen ja kalusteiden toimitus on jo aloitettu.
- Kalustetoimittajat sijoittavat kalusteet sisustussuunnitelman mukaisesti oikeille paikoilleen, joten me pääsemme siinä suhteessa vähällä. Toki käytäntö sitten tulee osoittamaan, missä minkäkin kalusteen paikka lopulta on.
Kirkonkylän koulun väistötilassa Tommola-talossa irtaimistoa on alettu pikkuhiljaa kartoittaa muuttoa varten. Varsinainen muutto tapahtuu talviloman aikana.
Kouluväellä on edessä moninaisia askareita alkuvuodesta. Uudessa rakennuksessa on paljon uutta ja modernia tekniikkaa, minkä käyttöä on opeteltava jo ennen muuttoa.
- Luvassa on erilaisia perehdytystilaisuuksia ja tämä haastaa meitä luonnollisesti aikataulujen osalta. Normaali kouluarkihan pyörii täysillä koko ajan, tuumii Granqvist.
Granqvist lupaa, että oppilaille ja heidän huoltajilleen järjestetään tutustumisilta ennen talvilomaa, jotta jokainen tietää, minne tulee loman jälkeen.
Kaksikerroksisessa koulussa on tilaa yli 3000 neliötä. Talossa käy koulua noin 160 lasta. Eskarilaisille on omat luokat, vessat ja leikkipaikka. Upeimpia paikkoja uudessa koulussa ovat seinätön auditorio jättiläisen portaineen sekä ulos rakennettu iso amfiteatteritila.

