Vesipuhvelikesä alkoi räväkästi Isiäisellä
10.6.2026
Aksu, Adolf, Aleksander ja vanha tuttu Uuno kirmasivat pienen makustelun jälkeen Isiäisen rantamaille tutustumaan kesänviettopaikkaansa. Mutta eipä aikaakaan, kun Aksu jäi takamuksistaan kiinni suohon niin, että palokunta piti hälyyttää auttamaan. Ohessa suunnittelija Saku Ovaskaisen kuvaus puhveleiden ensimmäisen päivän kokemuksista.
Ennen puhveleiden tuloa Isiäiselle laitumen aidanaluset niitettiin, aita tarkistettiin ja langat kiristettiin. Vesiaita ja lintujen pesimätilanne tarkastettiin droonilla.
Puhvelit laskettiin kokooma-aitaukseen, josta ne pääsivät edelleen metsä- ja rantalaitumelle. Pohjoispään niitty on nyt rajattu lisäaidalla pois alkuvaiheen laidunnuksesta.
Uuno on ollut aiempina kesinä Isiäisellä laitumella. Aksu ja Aleksander ovat laidunnuksessa keltanokkia, myös pienempiä ja kokemattomampia kuin aiempien kesien eläimet.
Tänä kesänä kaikille neljälle on laitettu GPS-pannat
Puhveleita jäi tarkkailemaan asiantuntija Jenni Mattila opiskelijan kanssa. He totesivat eläinten kiertäneen aitauksen ja lähteneen tavalliselle lepopaikalleen pohjoispään suuntaan.
Tunnin päästä tarkkailijat havaitsivat GPS-seurannasta yhden jääneen kuitenkin eteläpäädyn soistumalle. Aksun todettiin jääneen takapuolestaan kiinni suohon. Eläintä yritettiin varovasti auttaa takapäästä ylös, mutta pian todettiin, että tarvitaan lisäapua että se saadaan ylös ilman satuttamisriskiä.
Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta tuli neljä miestä auttamaan ja Aksu saatiin pian ylös. Aksu oli ollut tyytyväisenä suossa, söi, märehti ja sai rapsutuksia. Irroittamisen jälkeen se hetken katseli ihmisiä ympärillään ja lähti laiduntamaan lintutornin etelänpuoliseen metsään.
Sen GPS-panta oli kuitenkin irronnut suolle. Eläinten olosta Isiäisellä vastaavat arvioivat, että mikäli Aksu aiheuttaa uutta draamaa, kaksi pienintä eläintä vaihdetaan.
Pojat ovat välittömästi töihin. Puut ja pensaat saivat sellaista kyytiä niiden liikkuessa, että hämmästelimme aiempaa kovempaa rytinää lauman liikkuessa.
Pojat aloittivat välittömästi kesätyön - mukana myös kauris
Odotuksena on, että metsä- ja rantalaitumen alueen hoito ja laidunnuksen maisemavaikutus on tänä vuonna aivan toista luokkaa aiempiin vuosiin verrattuna. Nuoret kolme eläintä syövät suuren määrän rehua ja liikkuminen on aiempaa aktiivisempaa, koska niitty on nyt suljettu alkukauden ajaksi.
Alueelle on aidan sisään jäänyt metsäkauris, joka tuskin tulee sähköaidasta omin avuin pois. Laitumella on nyt siis sekalaidunnus, jossa viidesosa työntekijöistä on vapaaehtoistyöntekija Kauris. Kauriille aletaan miettimään nimeä. Kauriilla ei ole hätää, se osaa väistää vesipuhveleita, mutta tilannetta seurataan.
Isiäisen hoidon tulokset ovat nähtävillä
Viitasammakoiden määrä on moninkertaistunut laidunnuksen ja allikoinnin ansiosta.
Lintujen poikueiden ja poikasten määrä on tällä hetkellä aiempiin vuosiin nähden moninkertainen. Alueella hautoi myös jo aiemmin kaulushaikara laitumen ulkopuolisella alueella. Ruoskosuohaukan nähtiin laskeutuvan lintutornin vastapäätä olevaan ruovikkoon aamuyöstä 11.6. Tikkojen ja kahlaajien reviirien määrä on selvästi lisääntynyt. Tämä vuosi on selkeästi tuloksellisin vuosi hoidon aloittamisen jälkeen.
Vapaaehtoisten tekemä pienpetopyynti on nyt tuottanut toivottua tulosta ja kantojen elpymisen pahimmat pullonkaulat on toistaiseksi selätetty.
#heinolakk
#heinola
#Itähämeenhelmi



